Viestintävastaavan tärkeimpänä tehtävänä on pitää kiltalaiset ajan tasalla killan, AYY:n ja muiden tahojen ajankohtaisesta toiminnasta ja tapahtumista.
Viestintävastaava huolehtii killan sisäisestä tiedotuksesta viikkotiedotteiden ja Telegram-tiedotuksen avulla. Viikkotiedote lähetetään nimensä mukaan kerran viikossa ja siinä nostetaan esille kilta-asioiden lisäksi AYY:n, Aallon ja muiden tahojen tiedotteita. Telegram-tiedotteita puolestaan lähetetään tarpeen vaatiessa ja viime vuosien ajan ne ovat keskittyneet lähinnä killan asioihin. Telegramissa tiedotetaan tyypillisesti esimerkiksi killan tapahtumista sekä hallituksen kokouksista ja kokouskoosteista.
Lisäksi viestintävastaava johtaa killan Tiedotustoimikuntaa ja vastaa sen toiminnasta. Kuluneen vuoden aikana Tiedotustoimikunnassa on ollut esimerkiksi valokuvaajia ja somettajia. Viestintävastaavan vastuulle kuuluukin myös killan sosiaaliset mediat, tällä hetkellä suurimpina Instagram ja TikTok, mutta niihin liittyviä vastuita voi jakaa helposti toimikunnan kesken.
Jos mainittuihin tehtäviin heräsi kiinnostus, kannattaa harkita hakemista! Mielestäni viestintävastaava on melko matalan kynnyksen rooli, minkä vuoksi se voisi sopia hyvin esimerkiksi ensimmäiseksi hallitusrooliksi. Vastaan mielelläni mahdollisiin kysymyksiin Telegramissa @roosarauhala! :3
The most important task of the Head of Communications is to keep the members of the guild up to date on the guild’s, AYY’s and other organizations’ events and activities.
The Head of Communications takes care of the guild’s internal communications via weekly mails and Telegram information channels. Namely, the weekly mail is sent once a week, and it summarizes interesting events from the guild, AYY, Aalto and other organizations. On the other hand, Telegram announcements are sent when necessary, and during the past few years they have mostly been used for the guild-related activities. Typically, Telegram announcements are about, for example, guild events as well as board meetings and meeting summaries.
Additionally, the Head of Communications is the chair of the Communications committee. For the past year, there have been, for example, photographers and content producers in the committee. The Head of Communications is also responsible for the guild’s social media accounts (most notably Instagram and TikTok), but these responsibilities are easy to divide between committee members.
If the aforementioned responsibilities interest you, consider applying for the role! In my opinion, the Head of Communications is a role that is also suitable for people that would be first-timers in the board. I am happy to answer any questions on Telegram @roosarauhala! :3