Puheenjohtaja / Chair 2024

Puheenjohtajan tehtävistä mainitaan killan säännöissä seuraavaa:

Hallituksen puheenjohtaja kutsuu koolle hallituksen kokoukset ja johtaa puhetta niissä, kutsuu koolle killan kokoukset sekä valvoo, että killan toiminta on sääntöjen mukaista.

Sääntöjen mukaisten tehtävien lisäksi puheenjohtajan ydintehtäviä on

  • valvoa, että hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt hoitavat tehtävänsä
  • aktiivisesti johtaa ja kehittää hallituksen ja killan toimintaa
  • huolehtia hallituksen jäsenten hyvinvoinnista
  • hoitaa tai delegoi tehtäviä, jotka eivät kuulu selkeästi kenellekään

Lopulta puheenjohtaja on tavalla tai toisella vastuussa lähes kaikesta, mitä hallituksessa ja killassa tapahtuu.

Tunnetumpien killan sisäisten tehtävien lisäksi, puheenjohtaja toimii tärkeänä yhteyshenkilönä sekä vaikuttajana killan ja muiden tahojen välillä. Puheenjohtaja on opintovastaavan rinnalla avainasemassa tietotekniikan opintojen kehittämisessä kiltalaisten ja opiskelijoiden hyväksi. Puheenjohtaja tapaa säännöllisesti niin Perustieteiden korkeakoulun johtoa kuin killan oltermannia, joka on parina viime vuonna ollut kandipääaineen vastuuprofessori. Lisäksi puheenjohtaja vaikuttaa ja saa tukea Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalta Neuvostossa yhdessä muiden ainejärjestöjen puheenjohtajien kanssa.

Tänä vuonna tuleva hallituksen puheenjohtaja toimii todennäköisesti toista kertaa hallituksenmuodostajana, joten tullessasi valituksi varaudu myös haastattelemaan tulevat hallituskumppanisi!

Jos heräsi mitään kysyttävää puheenjohtajan virasta, ota ihmeessä yhteyttä joko täällä foorumilla tai TG:ssä @tietokila! Olen myös inessä juttelemaan puheenjohtajuudesta kasvotusten vaikka kahvien merkeissä

—-

Note: The position of chair requires at least working proficiency in Finnish, as the official language of the guild and official documents are in Finnish. It is possible for the board to also decide to use other languages for their internal meetings.

The following is mentioned in the rules of the guild about the duties of the chair:

The chair of the board convenes the board meetings and leads the speech in them, convenes the guild meetings and supervises that the guild’s activities comply with the rules of the guild.

In addition to the duties according to the rules, these are core duties of the chair:

  • supervise that the members of the board and officials carry out their duties
  • actively lead and develop the activities of the board and the guild
  • take care of the well-being of the board members
  • handle or delegate tasks that do not clearly belong to anyone

In the end, the chair is in one way or another responsible for almost everything that happens in the board and the guild.

In addition to the more well-known tasks within the guild, the chair acts as an important contact person and advocate or liaison between the guild and other parties. Along with the head of academic affairs of the guild, the chair plays a key role in the development of computer science studies for the benefit of guild members and students. The chair meets regularly with both the management of the School of Science and the alderman of the guild (school-guild contact person), who has been the responsible professor of the Finnish bachelor’s major for the past couple of years. In addition, the chair influences and receives support from the Aalto University Student Union in Neuvosto together with the chairs of other subject associations.

This year, the prospective chair of the board will likely serve as the former of the board for the second time. So if you are elected, be prepared to interview your future board partners!

If you have any questions about the position of chair, feel free to contact me either here on the forum or on TG @tietokila! I’m also willing to talk about the position of chair face-to-face, for example over coffee