Opintovastaava / Head of Academic Affairs 2024

(in English below)

Opintovastaava toimii killan opiskelijoiden tukena, matalan kynnyksen yhteyshenkilönä, sekä edunvalvojana tietotekniikkaan ja perustieteiden korkeakouluun liittyvissä opintoasioissa.

Opintovastaava on opiskelijaedustajana monessa yliopiston hallinnollisessa komiteassa, neuvostossa tai johtoryhmässä. Opintovastaava osallistuu edellä mainittujen elinten kokouksiin, joissa käsitellään mm. ajankohtaisia asioita koulutuspolitiikassa, valtakunnallisessa korkeakoulutuksen kehitystyössä sekä läheisemmin opetussuunnitelmien uudistamisessa ja opiskelijoiden kuulumisilla. Lisäksi opintovastaava pitää säännöllisesti tapaamisia killan Oltermannin kanssa, missä keskustellaan koulun ja killan välisestä yhteistyöstä, sekä tietotekniikan opetuksen kehityksestä.

Opintovastaava tekee myös paljon yhteistyötä etenkin Athenen opintovastaavan kanssa Tietotekniikan laitokseen liittyvissä asioissa sekä laitoksen ja kiltojen välisessä yhteistyössä. Lisäksi yhteistyötä tehdään kaikkien Perustieteiden korkeakoulun opintovastaavien kanssa korkeakouluun liittyvissä asioissa. SCI-opintovastaavat toteuttavat keväisin ja syksyisin opintokyselyn, jonka tuloksilla vaikutetaan korkeakoulun suunnitteluun ja päätöksentekoon. Viimeisimpänä kysely käsitteli kurssipalautetta sekä opintojen ja työn yhdistämistä.

Tänä vuonna opintovastaava on myös ollut mukana perustamassa OpintoISOtoimintaa yhdessä ISOvastaavan kanssa!

Suoran edunvalvonnan ulkopuolella, opintovastaava toimii matalan kynnyksen yhteyshenkilönä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Opintovastaava saa tavallisesti yhteydenottoja mistä tahansa opintoihin tai opetukseen liittyvästä, ja on aina valmis vastaamaan tai vähintään selvittämään kuka osaa vastata. Silloin tällöin kurssijärjestelyissä tai esimerkiksi arvosanojen saamisessa on hankaluuksia, jolloin opintovastaavan kautta on helppo viedä asioita eteenpäin käsittelyyn laitos ja korkeakoulutasolle.

Kaikki Aallon opintovastaavat kasaa yhteen ylioppilaskunnan alaisuudessa toimiva Opintoneuvosto, josta löytyy paljon virkistystoimintaa sekä vertaistukea ja neuvoja tarvittaessa. Opintoneuvosto kokoustaa myös silloin tällöin, keräten yhteen kuulumisia joka alalta ja koulusta, siten tukien myös myös ylioppilaskunnan koulutuspoliittista työtä.

Jos herää kysyttävää opintovastaavan hommista, laita ihmeessä viestiä Telegramissa @elsaschu niin vastailen mielelläni!


The Head of Academic Affairs acts as a support person for the students of the guild, as a low threshold contact point, and as a student advocate in matters related to Computer Science and the School of Science.

The Head of Academic Affairs is a student representative in many university administrative committees, councils or management teams. They attend meetings of the aforementioned bodies to discuss, among other things, current issues in educational policy, national higher education development and, more closely, curriculum reform and student ideas. In addition, the Head of Academic Affairs holds regular meetings with the Oltermanni (school contact person) of the guild to discuss cooperation between the school and the guild, as well as development of Computer Science teaching.

The Head of Academic Affairs also cooperates a lot, especially with the Head of Academic Affairs of Athene on matters related to the Department of Computer Science and department-guild cooperation. As well as with all Heads of Academic Affairs of the School of Science on matters related to the school. The SCI Heads of Academic Affairs carry out a study survey in spring and autumn, the results of which are used to influence the planning and decision-making of the school. Most recently, the survey covered course feedback and combining working and studies!

This year, the Head of Academic Affairs has also been a part of launching the OpintoISO (study ISO) initiative alongside the tutor coordinator!

Outside of direct advocacy, the Head of Academic Affairs acts as a low threshold contact between students and staff. The Head of Academic Affairs usually receives questions and inquiries about anything to do with studies or teaching, and is always ready to answer, or at least to find out who can. Occasionally there are difficulties with course arrangements or, for example, getting grades, in which case it is easy to take matters through the Head of Academic Affairs to the department and university level.

All the Aalto Heads of Academic Affairs are brought together by “Opintoneuvosto”, which operates under the Student Union and offers a wide range of recreational activities, peer support and advice when needed. Opintoneuvosto also has meetings from time to time, gathering together news from each field and school, thus also supporting the educational policy work of the Student Union.

If you have any questions about the Head of Academic Affairs, please shoot me a message on Telegram @elsaschu and I’ll be happy to answer!

1 Like