Kiitos puista Mikko, yöt alkaakin olemaan jo hieman viileitä.
Tämä onkin hyvä kysymys! Isälläni on mökki (Karjalohjalla), jossa toki voisi järkätä jotain meininkiä. Plussaa siinä on, että siellä on mökki. Miinusta siinä on, että siellä on vain se yksi mökki, johon ei tule vettä, sisältää parisängyn lisäksi kolme muuta mukavaa nukkumapaikkaa ja keittiön, joka on yhdellekin henkilölle jo ahdas. Mutta pihalle mahtuu aina n+1, eikö :D.
Eli se on juuri oikea paikka 20+ hallintolaiselle jos ei tarvitse nukkua, syödä tai olla mukavaa sisätilaa…
Vastaus on siis kyllä, mutta ei :D.
Hehe, tämähän tuli bumerangina takaisin. Oma vapaa-ajan toimintani on viime aikoina vaihdellut merkittävästi ja sisältänyt vaikka mitä. Mainitsen tässä siis muutaman mielestäni merkittävimmän. Fuksikapteenin vastuiden loputtua on pitänyt vähän keksiä lisää tekemistä ja tämä syksy onkin ollut normaalia kiireisempää kouluarkea. Vapaa-ajalla olen kuitenkin aloittanut vähän harrastusmaisesti uusiakin juttuja. Olen napannut pitkään takaraivossa ajatuksena olleen leivonnan kalenteriini ja olen opetellut tekemään muutamaakin leipää ja muita herkkuja. Myös ruuanlaitosta on tullut vähän enemmänkin kuin vain välttämättömyys. Tämän lisäksi pyrin urheilemaan (pseudo)säännöllisesti ja aina kun mahdollista, hengaamaan kavereiden kanssa. Nämä kolme yhdessä pitävät pään (keskimäärin) selkeänä sekä ruumiin ja psyykkeen vireessä. Jaksaminen on pitkälti suoraan verrannollinen elämäntapojen näennäiseen terveellisyyteen, sekä omaan käsitykseen niiden mielekkyydestä. Näiden lomassa, hommasin nyt pitkän ajan jälkeen tänne niemeen vähän elektroniikka-askarteluvälineitä, joilla voin sitten harrastaa käytännön näpertelyä elektroniikan parissa.
Kaikki tämä tukee mielestäni hyvää aikataulutusta ja rutiineja, jotka auttavat jaksamaan. Vapaa-ajan toiminnan joustavuuden ansiosta, voi aikaa allokoida helposti itse tärkeille asioille. Tämän lisäksi on mielestäni omata hyvä kombo itsensä kehittämistä ja palauttavaa toimintaa vapaa-ajalle. Tämä auttaa jaksamaan vaativien ja raskaiden aikojen lävitse. Uskon, että tällaisella ajatusmallilla on hyvä lähteä liikkeelle kehittämään ja tukemaan kanssatekijöitä myös killassa.
Vuoden päästä? Toivottavasti kavereiden kanssa tekemässä jotain hauskaa ja mielekästä! Olisi mahtavaa olla mukana ja menossa porukalla. Joka tapauksessa siis jotain kivaa tekemässä.
Viiden vuoden? Töissä(?), toivottavasti valmistuneena :D. Katsotaan miten käy…
Sadan? Jos lykky käy niin haudassa, mutta katsotaan jos sille jää aikaa.
Minut tulisi valita tulevan vuoden VPJ:ksi, koska mielestäni ajatukseni ja haussa ilmitullut ajatuspohjani on lähellä herr. PJ:n mielipiteitä ja aatteita. Koen olevani hyvä lisäys hallituksen toimintaan sekä kovien, että pehmeiden tavoitteiden valossa. Tuon pöydälle kokemuksen lisäksi ideoita ja ajatuksia sekä itsevarmasti, että etenkin käytännönläheisesti. Olen hyvä hajottamaan ongelmia osiin. Halutaan tehdä jotain suurta ja uutta? Mitkä ovat realiteetit, rajoitteet ja minimivaatimukset, että tavoitteeseen päästäisiin. Näihin kysymyksiin vastaamalla voi tehdä mahdottomastakin mahdollista!