Lasse varmasti tietää miten paljon yhteydenpitoa muiden kotimaan ei-teekkarien suuntaan on ollut, mutta nyt tavalliselle kiltalaiselle se ei ole näyttäytynyt juuri ollenkaan. Lähinnä HY:tä osallistavat tapahtumat ovat olleet yhteistyössä useamman Otaniemen killan kanssa toteutettuja, kuten Mustahaalarisitsit/bileet, mutta kahdenvälisiä tapahtumia (poislukien TKO-äly) ei nyt juuri tule mieleen. Tulevaisuudessa näkisin järkeväksi kehittää myös kahdenvälisiä tapahtumia suoraan HY:n järjestöjen kanssa.
Tarkka kesto tietysti pitää mitoittaa matkan ja toiminnan mukaan. Esimerkiksi Ouluun vierailussa pelkkä matka pakottaa useamman päivän operaatioon, mutta tämä saattaa jo rajoittaa osallistujamäärää. Yleisesti näen 1-2 päivää ideaaliseksi kotimaan excun pituudeksi. Jos esimerkiksi vierailemme useammassa yrityksessä excun yhteydessä on järkevää laajentaa excua toiselle päivälle, mutta pelkälle vierailulle toisessa killassa Tampereella, Turussa, Lappeenrannassa tai Jyväskylässä riittää yksi päivä.
Yleisesti jos lähdetään exculle niin kohteet pitäisi olla selvät excun alkuun mennessä, jottei reissu jää turhaksi, mutta esim. Baltian pitkällä on OK että aikataulu ja kohteet elävät matkan aikana ja mahdollisia uusia excukohteita otetaan vastaan jatkuvalla syötöllä. Mikäli kuitenkin pitää perua joitakin ohjelmakohtia tapahtuman aikana on järjestänä hyvä kuitenkin tiedustella exculaisten mielipiteitä ohjelman muutoksesta ja päättää yleisen mielipiteen mukaan.
Useamman killan excuista tulee päällimmäisenä mieleen PJK:n kanssa yhteinen excu Jyväskylään, joka on mielestäni hyvä tapa kehittää suhteita sekä Otaniemen kiltoihin, että kohteessa vierailtaviin kiltoihin. Se on myös hyvä tapa jakaa matkan kustannuksia ja kasvattaa osallistujamäärää, jotta tällaiset ulkoexcut saadaan järjestettyä.
Excubussissa parasta ajanvietettä on tietenkin perinteisten bussielokuvien katsominen excukaalin ja taksiviinan kera, mutta excubussiin suunnittelisin myös enemmän osallistavaa toimintaa kuten arvontoja tai Kahootteja
Ensi keväänä minulla taitaa olla kolmisen kurssia ja syksyllä ei yhtään, eli aikaa ja energiaa riittää vaikka kuinka erilaisten tarpeellisten nakkien hoitamiseen.
Yllä mainituista minua kiinnostaa etenkin yhteydenpito sidosryhmiin, toimikuntien ohjaaminen ja kiltakokousten valmistelu.
Pidän kommunikoinnista eri ryhmien kanssa ja voisin tuoda tätä esille hallituksessa ottamalla koppia ulkosuhteista tekemällä aloitteita muille killoille yhteisen toiminnan järjestämiseen. Toiseksi olen myös hyvin vastuuntuntoinen ja varmistaisin, että asiat hoidetaan hyvin kuntoon kerralla, jotta muu hallitus voi luottaa ulkosuhdevastaavan tehtävien hoitoon. Lisäksi pidän auttamisesta ja mikäli rooli ei työllistä liikaa, otan mielelläni auttamisvastuuta myös muiden vastuualueista kykyni mukaan.
En ole ollut aiemmin hallituksessa, joten rehellisesti en osaa sanoa nykyisestä suhteesta tarkemmin, mutta ensisijaisesti kuuntelisin kehittävää palautetta nykyiseltä hallituksella, josta lähtisin eteenpäin jotta voisimme myös kehittää suhdetta hallinnon suuntaan tarpeen mukaan ja varmistaa että kiltalaisille välittyvät kaikki tärkeät muutokset.