Julia Raiko Viestintävastaavaksi / for Head of Communications 2025

Moikka!

Olen Julia Raiko, kolmannen vuoden TiKkiläinen, ja haen vuoden 2025 hallitukseen viestintävastaavaksi. Rooli on kiinnostanut minua jo aiempina vuosina, minkä vuoksi olen ollut tiedotustoimikunnassa valokuvaajana kahtena edellisvuonna. Tämän lisäksi olen toiminut Rytmiryhmässä toimittajana ja myös sekä kandi- että KVM-ISOna.

Killasta muodostui minulle tärkeä yhteisö ja mahtavien ystävyyssuhteiden lähde jo fuksina, mistä lähtien olen ollut aktiivisesti mukana killan toiminnassa ja tapahtumissa ottamatta kuitenkaan suurempaa roolia killassa. Koen, että nyt olisi minulle oikea hetki lähteä mukaan kiltatoiminnan hallinnolliselle puolelle ja osaksi hallitusta.

Olen kiinnostunut viestintävastaavan roolista, koska tehokas ja kattava viestintä on oleellinen osa killan kaltaisen suuren yhteisön toimintaa. Haluaisin omalla toiminnallani myös edistää tiedon ja tapahtumien saavutettavuutta ja lähestyttävyyttä. Olen ihmisenä huolellinen ja kiinnitän huomiota yksityiskohtiin, minkä uskon olevan valttikortti viestintävastaavan roolissa. Työskentely asiakaspalvelijana on antanut tärkeitä oppeja selkeästä ja ihmislähtöisestä kommunikoinnista.

Mielestäni killan sisäinen tiedotus on toiminut hyvin edellisinä vuosina, enkä näe syytä tehdä tähän suuria muutoksia. Olen kuitenkin mielenkiinnolla seurannut myös muiden kiltojen tiedotusta, ja esimerkiksi Athenen miniviikkisten kaltaiset visuaaliset tiedotusviestit voisivat olla hauska kokeilu meidänkin tiedotukseemme. Tämän voisi myös yhdistää viestintävastaavan toiseen tärkeään tehtävään, eli sosiaalisen median ylläpitoon. Miniviikkikset voisi tuottaa muodossa, jossa saman tiedotteen voisi lisätä esimerkiksi killan Instagram-storyyn. Aiemman lisäksi toimikunnan sisällä voisi kokeilla jakaa enemmän vastuita esimerkiksi eri sometilien ylläpidosta toimareille, jotta työtä saisi jaettua siitä kiinnostuneille ja samalla luoda jatkuvuutta eri tileille.

Kuten aiemmista toimarirooleistani saattoi huomata, minulle tutuimpia viestintätapoja ovat teksti ja kuva. Killan viestintäkanavista TikTok on minulle (vannoutuneelle IG reels enjoyerille) tuntemattomin, kuten myös video yleisesti formaattina. Tämän vuoksi olisi siis mahtavaa, jos saisin toimikuntaani näistä jutuista kiinnostuneita toimareita!

Vastailen mielelläni mahdollisiin kysymyksiin täällä vaalifoorumilla, Telegramissa @juliaraiko tai vaikka livenä!

Julia Raiko
9.10.2024
Otaniemessä

Hi!

I’m Julia Raiko, a third-year Computer Science student, and I’m applying for Head of Communications for the 2025 board. This role has interested me for a few years now, which is why I’ve been part of the communications committee as a photographer for the past two years. In addition to that, I’ve worked as a reporter for Rhythm Group and served as both a Bachelor’s and KVM tutor.

The guild became an important community and a source of great friendships for me during my freshman year. Since then, I’ve been actively involved in the guild’s activities and events, though without taking on a bigger role in the guild. I think now is the right time for me to step into the administrative side of guild activities and join the board.

I’m interested in the role of Head of Communications because effective and comprehensive communication is an essential part of running a large community like the guild. I’d also like to contribute to making information and events more accessible and approachable. As a person, I’m detail-oriented, and I believe this will be an advantage in the role. Working in customer service has taught me valuable lessons about clear and people-driven communication.

I believe the guild’s internal communications have worked well in recent years, and I don’t see a need for big changes. However, I’ve followed other guilds’ communications with interest, and for example, visual messages like Athene’s “mini weekly newsletters” could be a fun experiment for our communications as well. This could be combined with the other important task of the Head of Communications, maintaining social media. The “mini weekly newsletters” could be created in a format that allows the same message to be added, for example, to the guild’s Instagram stories. Additionally, within the committee, we could try distributing more responsibilities, like managing different social media accounts, to interested committee members. This would help share the workload and ensure continuity across different platforms.

As you may have noticed from my previous roles, the communication methods I’m most familiar with are text and photography. Out of the guild’s communication channels, TikTok is the least familiar to me (as a devoted IG Reels enjoyer), as is video in general as a format. For this reason, it would be great to have committee members who are interested in these areas!

Feel free to ask me any questions here on the election forum, on Telegram @juliaraiko, or even in person!

Julia Raiko
9.10.2024
In Otaniemi

6 Likes

Moi Julia, ja hienoa että haet tähän killan kannalta varsin näkyvään rooliin!

Ensin muutama kysymys viestintävastaavan roolista:

  • Tietokillalla on monia tiedotus- ja somekanavia (nopeasti tulee mieleen: Telegram, Instagram, TikTok, LinkedIn, nettisivut, eri rekrykanavat). Mitkä näistä (tai muista) ovat tuttuja? Mitkä ovat mielestäsi toimivia tai relevantteja killalle? Mitä pitäisi kehittää, jättää pois, tai lisätä?

  • Miten hallituksen tiedotus koko killalle on toiminut tänä vuonna? (Ennen kaikkea muu kuin tapahtumatiedotus, eli esim. kokoukset yhteenvetoineen ja aktiivisuusmahdollisuudet.) Onko sinulla ideoita, miten kehittäisit sitä eteenpäin?

  • Miten haluaisit kehittää killan brändiä eteenpäin, ja ketkä ovat sen keskeisimmät kohderyhmät?

Viestintävastaava kuuluu odotetusti hallituksen pohjaesitykseen hallituskokoonpanosta, joten vielä muutama kysymys hallitusnäkökulmasta.

  • Hallituksen kokoonpano on varsin tiivis, joten tekemistä riittää kaikille hallituksenkin puolesta. Miten uskot, että sinulla riittää aikaa ja energiaa hallitusnakkeihin viestintävastaavan lisäksi?

  • Hallituksen työlistalle mahtuu paljon: budjetointia, taloushallintoa, yhteydenpitoa sidosryhmiin, toimikuntien ohjaamista, kiltakokousten valmistelua, häirintätilanteiden käsittelyä, ja monenlaisia yleisiä nakkihommiakin. Onko hallitustyössä jotain osa-aluetta, joka sinua kiinnostaa erityisesti?

  • Millaista osaamista voisit tuoda killan hallitukseen?

  • Mikä motivoi sinua eniten toimimaan killan vapaaehtoistehtävässä? Miten edistaisit ja varmistaisit, että oma motivaatio riittää koko vuodeksi? (prujattu kysymys © @mikaelsiidorow)

  • Mitä mieltä olet hallituksen ja hallinnon nykyisestä suhteesta – onko siinä kehitettävää suuntaan tai toiseen?

  • Mitä toivoisit hallituksen saavan vuosijuhlalahjaksi, ottaen huomioon että hallitus vastaa lahjojen asianmukaisesta hävittämisestä?

Onnea haastatteluihin!

–Petrus, varaPJ '23

(edit: copypaste on kivaa :D)

1 Like

Moikka Julia ja mahtavaa että olet kiinnostunut kiltahommista?

@PurkkaKoodari jo hieman sivuuttikin killan brändiä kysymyksissä niin pietetään grilli kuumana. Tiedottaja vastaa osaltaan miltä kilta näyttää some-sisällön ja viikkotiedotteiden osalta. Monilla muilla killoilla, ainejärjestöillä, yhdistyksillä, yhteisöillä, ja yrityksillä on omaa brändiään koskevat ohjeet (esim. AS, FK, Aalto Yliopisto).

  1. Näkisitkö hyödyllisenä, että killalla olisi omat brändiohjeet?
  2. Mitä asioita sinun mielestäsi brändiohjeisiin tulisi ainakin sisällyttää?
  3. Mitä asioita sinun mielestäsi brändiohjeisiin ei tulisi sisällyttää?
  4. Yllä olevista vaihtoehdoista minkä tyyliset brändiohjeet sopisivat killalle parhaiten?
  5. Olisiko sinulla kiinnostusta lähteä tutkimaan mahdollisuutta brändiohjeiden luomiseen?

Viimeisenä kysyttäköön vielä mitä viikkotiedotteen pohjanurkkauksessa tulisi olla? Onko kissavideot tulleet jäädäkseen vai jääneet tullakseen vai mitenkäs se nyt meni vaiko onko sinulla jotain aivan muuta mielessä?

Tsemppiä haastatteluihin, ja vastaamisen iloa!
– Lasse
(no edit: koska en copy pastettanu :D)

1 Like

Hei Julia. Todella hienoa että haet viestintävastaavaksi, mutta minulla on vakavaa kysyttävää.

Mikäli kilta joutuisi kokemaan ennennäkemättömiä haasteita, niin hallituksen jäsenenä sinulta odotettaisiin toimintaa. Jos nämä haasteet estäisivät sinua suorittamaan viestintää perinteisin keinoin, eli Telegram-ryhmien välitys ja sähköposti. Niin mihinpäin Otaniemeä sinä kiinnittäisit jesarilla käsinpiirretyt julisteet parhaimman näkyvyyden saavuttamiseksi? Ja ethän ole harkinnut alikulkutunnelia?

Mistä napista käynnistät megafonin, ja suositko sen käyttöä enemmän kuin aiemmat tiedottajat?

-Kasper

1 Like

Moi Petrus, Lasse ja Kasper!

Kiitokset kaikille kiperistä kysymyksistä! Vastailen näihin yhdessä megapostauksessa:

Killalla tosiaan on useita eri kanavia, ja itselleni ovat tuttuja kaikki yllä mainitsemasi TikTokkia lukuunottamatta. Mielestäni kaikki ovat toimineet hyvin, sillä ne palvelevat paikoitellen eri tarkoituksia. Nettisivu kokoaa yhteen hyvin tietoa niin kiltalaisille, hakijoille, kuin yrityksillekin. LinkedIn puolestaan on hyvä kanava yritysmaailmaan, Telegram taas kiltalaisille tiedottamiseen. Ehkä se, mitä lähtisin somessa kehittämään, on aktiivisuuden lisääminen esimerkiksi Instagramissa ja TikTokissa. Etenkin TikTokissa olisi hyvät mahdollisuudet lisätä potentiaalisten hakijoiden tietoisuutta niin koko alasta kuin myös killastamme.

Mielestäni hallituksen tiedotus mainitsemiesi asioiden tiimoilta on toiminut hyvin. En näe tarvetta uudistaa tätä merkittävästi, mutta olen tietenkin avoin kehittämään tätä osaa tiedotuksesta, mikäli kiltalaiset pitävät sitä tärkeänä. Pieni juttu, joka tuli mieleeni hallituksen tiedotuksesta kokouksia ja aktiivisuusmahdollisuuksia koskien olisi se, että kiltalaisia muistutettaisiin siitä, että killan jäsenillä on läsnäolo-oikeus hallituksen kokouksissa.

Mielestäni killan brändin eteen on tehty upeita harppauksia, joista uudet nettisivut tulevat mieleen näkyvimpänä esimerkkinä. Jatkaisin työtä samojen asioiden parissa, jotta kilta on sidosryhmilleen arvokas, moderni ja lämminhenkinen. Killan keskeisimpiin kohderyhmiin kuuluvat aiemmassa vastauksessa mainitsemani kiltalaiset, hakijat, ja yritykset.

Olen käynyt pitkään töissä opintojen ohella, joten uskon selviäväni roolin tehtävistä sekä muista nakeista ajanhallinta- ja organisointitaitojen voimin. Opintojenkaan puolesta kevääni ei ole onneksi aivan täyteen ahdettu. Uskon myös, että kun hallitushommia hoidetaan hyvässä porukassa ja hyvällä yhteishengellä, niin motivaatio pysyy korkealla myös mahdollisten vaikeiden hetkien läpi. Luonnollisesti myös kiinnostus roolia kohtaan luo energiaa omaan tekemiseen.

Koska en ole aiemmin ollut hallituksessa, niin olen avoin monenlaisille tehtäville. Mainitsemistasi osa-alueista minua kiinnostaa eniten muun muassa taloushallinto ja kiltakokousten valmistelu. Mielenkiinnolla odotan myös, että minkälaisia nakkeja hallituksen jäsenille on tarjolla ja olen avoin ja innokas ottamaan koppia myös näistä.

Olen järjestelmällinen ja nautin suuresti asioiden organisoimisesta ja etenkin aikatauluttamisesta, minkä uskon olevan hyödyllisiä taitoja kiltatoiminnan hallinnollisella puolella. Hoidan asioista pitkäjänteisesti ja viimeistelen hommani loppuun saakka tunnollisesti. Luonnehtisin itseäni myös sosiaaliseksi ja helposti lähestyttäväksi, ja toivoisin olevani niin kiltalaisille kuin hallinnolle ja muulle hallituksellekin ihminen, jonka puoleen on helppo kääntyä esimerkiksi ongelmatilanteissa.

Kuten hakemuksessani mainitsin, kilta on minulle todella tärkeä yhteisö ja olen kiitollinen ystävyyssuhteista, joita olen killassa muodostanut. Kuitenkin killan pyöriessä täysin vapaaehtoisvoimin on killan elinvoimaisuuden vuoksi elintärkeää, että joku ne vapaaehtoishommat hoitaa. Tämän takia olen kiinnostunut ja motivoitunut toimimaan tärkeässä vapaaehtoistehtävässä, ja haluan omalla toiminnalla edistää sitä, että kaikilla nykyisillä ja tulevilla opiskelijoilla on sama huikea yhteisö ympärillään, kuin mikä minulla on ollut.
Omaa motivaatiota lisäävät kiinnostus roolin tehtäviin ja myös oman kädenjäljen näkyminen killan toiminnassa ja tähän liittyvä merkityksellisyyden tunne. Uskon myös, että huikea hallitus- ja hallintoseura lisää motivaatiota hoitaa hommat kunnialla.

Tähän minulla ei valitettavasti ole hirveämmin sanottavaa, sillä en ole toiminut hallinnossa tai hallituksessa enkä tiedä, minkälainen kyseinen suhde on. Pidän kuitenkin tärkeänä, että hallituksen ja hallinnon suhde on hyvä ja sitä kehitetään jatkuvasti.

Pidän itseäni suhteellisen valveutuneena kuluttajana, ja vältän turhien tavaroiden päätymistä nurkkiin pyörimään. Tästä syystä toivoisin lahjaksi ennemmin elämyksiä ja elämyksellisiä tuotteita, joista pääsee helposti omin avuin eroon. Esimerkkinä tällaisesta tuotteesta tulee mieleen herkullinen House of the Dragon -punaviini.

Kyllä, ei näistä varmasti haittaakaan olisi.

Logot ja niiden käyttö, värimaailma, ja mahdollisesti fonttipreferenssejä. Myös esimerkiksi diashow-pohja voisi olla hyödyllinen eri yhteyksissä, esimerkiksi abimarkkinoinnissa tai yritysviestinnässä.

Itse näen brändiohjeiden pääasiallisen tarkoituksen olevan visuaalisen ilmeen yhtenäistäminen, joten esimerkiksi Aallon brändiohjeesta löytyvä tone of voice -osio ei olisi välttämättä tarpeellinen killan brändiohjeissa.

Näistä vaihtoehdoista mielestäni parhaiten killallemme sopisi AS:n brändikäsikirja.

Tähän perehtyminen olisi ehdottomasti mielenkiintoista, ja olisin valmis tutkimaan mahdollisuutta yhdessä muun hallituksen ja esimerkiksi digivastaavan kanssa.

Tästä minulla ei vielä ole vahvaa mielipidettä, mutta keksimättä pyörää kokonaan uudelleen voisi pohjanurkkaukseen lisätä vaikka koiravideon.

Virallisissa asioissa käyttäisin varmastikin killan virallista ilmoitustaulua. Jos kriittistä on nimenomaan näkyvyyden maksimointi, esimerkiksi kandilafkan tai T-talon aula voisi olla hyvä paikka julisteelle.

Toivottavasti siitä oikeasta, ja vaikka megafoni ei olekaan lempimusisointivälineeni, olen valmis laittamaan itseni likoon mikäli tilanne sitä vaatii.

Information Securityn tenttiä vältellen,
Julia

1 Like

Moikka,
Todella siistiä, että haet viestintävastaavaksi!

Killan viikkotiedote siirtyi tänä vuonna killan uusille sivuille ja myös sähköpostiin lähetetty vikkotiedote muuttui. Uusien nettisivujen myötä näitä on myös helpompi jatkokehittää. Löydätkö viikkotiedotteen eri välineistä kehityskohteita:
a) visuaalisessa ilmeessä
b) informaatiosisällössä

Viestintävastaava saa paljon viestintäpyyntöjä eri kanavissa (sähköposti/tg jne.). Miten varmistat, ettei tiedotuspyynnöt jää huomaamatta?

Millainen tiedotuspyyntö ei sovi killan kanaviin?

Muutamia yleisiä hallituskysymyksiä.

Hallitus kokoustaa kesätauon ulkopuolella vähintään kerran viikossa. Tämän lisäksi rooliin itseensä kuluu aikaa. Kuinka arvioisit aikaresurssejasi hallitustoimintaan tulevan vuoden osalta?

Hallitusroolissa voi tulla yllättäviäkin työkuormia ja tehtäviä, jotka jonkun olisi hyvä hoitaa. (Harjoituksena esimerkiksi runsas kysymyspatteristo vaalifoorumille :D) Miten hallitset työkuormaa ja varmistat, ettei muu elämäsi tai jaksamisesi kärsi liikaa näiden tilanteiden keskellä?

Killalla on telttapaikka tapahtumassa, mitä tekemistä killan hallituksen tulisi järjestää rastille, jotta rasti olisi onnistunut?

Hallitukselle tavallisesti kasautuu paljon tehtäviä, joita kukaan muu ei ole valmis hoitamaan eli perinteisiä nakkihommia. Mikä on mielenkiintoisin tai erikoisin nakkihomma mihin olet joutunut?

Joudut olemaan 10 tuntia putkeen kiltiksellä. Mihin käytät aikasi?

Tsemppiä vaaleihin ja palaillaan haastatteluissa!

Moikka Mikko,

Kiitos kysymyksistä!

Mielestäni viikkotiedotteen visuaalinen ilme on selkeä ja luettava, enkä näe siinä erityisiä kehityskohteita. Informaatiosisältö on oleellista killan jäsenille, ja tiedotteen rakenne on järkevä. Erityisesti nettisivujen viikkotiedote on hyvin helppokäyttöinen, sillä itseään kiinnostaviin alaotsikoihin on helppo navigoida sisällysluettelon kautta. Sähköpostitiedotteessa tarkastelisin ja pyrkisin mahdollisesti yhtenäistämään eri tiedotusasioiden pituuksia, sillä tiedotteesta tulee helposti hyvin pitkä. Joitakin tiedotusasioita voisi mielestäni tiivistää hieman, jotta tiedote pysyy edelleen helposti selattavana ja luettavana.

Olen yleisesti tällaisten asioiden kanssa melko huolellinen ja pysyn hyvin ajan tasalla, mutta kuten sanoit, tiedotuspyyntöjen määrä on suuri. Uskon, että näitä varten olisi hyvä kehittää jokin oma systeemi, jotta asiat eivät mene ohi ja tiedotteet lähtevät oikeaan aikaan. Ensimmäisenä mieleeni tulee jonkin sortin Notion-kalenteri, mutta tämä varmasti tarkentuisi sitten, kun työn raamit selkenevät.

Killan tiedotus koostuu pääosin killan, AYY:n, yliopiston ja yrityspartnereiden tiedotteista. Myös muiden AYY:n alaisten yhdistysten, kuten eri harrastekerhojen tiedotusta on näkynyt killan tiedotuksessa. Killan kanaviin ei mielestäni lähtökohtaisesti sovi muiden yritysten tai yksityishenkilöiden tiedotuspyynnöt, toki poikkeuksia voi olla. Myös muiden yhdistysten tapahtumien tiedotuksessa tulee olla tarkkana, jotta näiden määrä ei kasva liian suureksi. Killan omien tapahtumien eteen nähdään suurta vaivaa, joten näiden tulee olla myös tiedotuksessa etusijalla.

Keväällä minulla on tietty määrä opintoja ja kandin kirjoittaminen edessä, joten kiirettä varmasti jollain tasolla pitää. Opintojen määrä ei ole kuitenkaan onneksi älyttömän suuri, minkä lisäksi olen valmis karsimaan työnteosta, jos aikaa ei opiskelun ja hallitustoiminnan lisäksi jää yli. Aikaresurssien jakamisessa ja tuplabuukkausten välttämisessä auttaa paras ystäväni Google-kalenteri. Syksyllä tavoitteenani olisi aloittaa jossakin maisteriohjelmassa, joten opintojen määrä ja aikataulut ovat varmasti sovitettavissa omien tarpeiden mukaan.

Työkuorman hallitsemisessa auttaa edellisessä vastauksessa mainitsemani kalenterin ahkera käyttö. Stressin välttämiseksi pidän tärkeänä myös sitä, että esimerkiksi kurssien palautukset pyrkii hoitamaan ennen deadlinea, jotta yllättävät menot eivät kaada koko aikataulua. Tärkeää on myös välillä olla tekemättä mitään, ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa.

Kun mietin omaa toimintaani erilaisissa rastitapahtumissa, minua vetää puoleensa ilmaiset asiat eli esimerkiksi syötävä, juotava, tai vaikka haalarimerkki. Onnistuneeseen rastiin kuuluu myös jokin hauska teemaan kuuluva ohjelma. Rastilla voisi siis olla esimerkiksi suklaata ja hauska peli tai tehtävä.

Mielenkiintoisesta tai erikoisesta nakkihommasta ei välttämättä ole kyse, mutta ainakin mieleenpainuvin oli se, kun hain fuksibileisiin rannekkeita Kaaren Prismasta, sillä niitä ei saanut mistään muualta nopeasti. Matka bussilla 52 Otaniemestä Kannelmäkeen tuntui jonkinasteisesta matkapahoinvoinnista kärsivänä maailman pisimmältä, eikä matka takaisin ollut yhtään lyhyempi.

Haluaisin vastata, että kouluhommiin, mutta todellisuudessa yappaisin muiden kanssa ja kävisin ostamassa subin. Myös ig-reels brainrot olisi varmasti osa päivän kulkua.

Innolla haastattelua odottaen,
Julia

1 Like