Zen Kiltahuonevastaavaksi / for Guild Room Manager 2024

Hei moi!

Nimeni on Justus “Zen” Hansen ja haen Tietokillan Kiltahuonevastaavaksi vuodelle 2024.
Kilta on tuonut minulle erittäin paljon iloa fuksisyksystäni asti, ja haluaisin ensimmäistä kertaa astua merkittävään rooliin auttamaan kiltaa, niin kuin se on minulle tehnyt viimeisen (hieman yli) vuoden ajan. Olen ollut mm. Rytmiryhmässä aktiivisena toimijana, mutta näen mahdollisuuksia tehdä killalle enemmän.

Kiltahuone on tuonut minulle mm. viihdettä, mukavan hengailupaikan ja hyvän tilan opiskella. Siksi näen tärkeäksi, että kaikki muutkin voisivat ottaa hyödyt siitä. Mielestäni on hyvä pitää huolta, että kiltahuone olisi koko killan näköinen. Kiltahuonevastaavana keräisin jollain tasolla palautetta kiltahuoneen tilasta ja kartottaisin yleistä mielipidettä siitä mitä pitäisi muuttaa ja mitä pitäisi pitää samana.

Olen jo mietiskellyt tapoja parantaa kiltahuonetta (joista jotkut voivat olla enemmän tai vähemmän mahdollisia toteuttaa). Esimerkiksi TV-nurkan johtosotkun järjestäminen sellaiseen muotoon, että niitä ei tarvitsisi penkoa joka kerta kun yrittää yhdistää laitteita. Tai irtanaisten lamppujen ja valojen hankkiminen seinien lähelle rauhoittavampaa tunnelmavalaistusta varten (ei tarvitsisi aina käyttää kattolamppuja). Joka tapauksessa, mahdollisuuksia muuttaa (tai jättää muuttamatta) kiltahuonetta on paljon ja sopisin mielestäni varsin hyvin tähän rooliin.

Kiitos, ja kysymyksiä voi jättää joko tähän ketjuun tai suoraan telegrammissa @zendih.


Hello hello!

My name is Justus “Zen” Hansen and I’m applying for the role of the Guild Room Manager of Tietokilta for the year 2024. The guild has brought me loads of joy since the start of my studies and I’d love to step into a meaningful role to help the guild for the first time, as it has helped me over the last year or so. I’ve been an active member of the “Rytmiryhmä”, or Guild Magazine Committee among others, but I see this as an opportunity to do a lot more for the guild.

The guild room has been, to me, a place of entertainment, general hangouts, and efficient studying. I believe it is extremely important to make sure everyone can get as much use out of the guild room as I have. I also value the input of the whole guild when it comes to the guild room and its aesthetic. As the Guild Room Manager I would gather feedback in one way or another about the guild room and what people think should change (and what should not).

I’ve already thought of some ways to improve the guild room (some of which may be more possible to execute than others). For example, the TV corner and its cable mess. I think the cables could be sorted and then organized in a way that would allow quick access to all cables at all times. Another way I think the guild room could be improved (especially as a working space) is to get some nice mood lighting at head level somewhere (so you wouldn’t always need to use the ceiling lights). Either way, there are a load of possibilities when it comes to changing (or not changing) the guild room, and I believe I’d fit really well into this role.

Thank you, and if you have some questions, you can leave them here in this thread or contact me directly on telegram @zendih

2 Likes

Moro!

Erinomainen päätös hakea kiltahommien pariin! Kiltahuone on minullekin erittäin tärkeä paikka, ja minua kiinnostaa miten suhtaudut seuraaviin kysymyksiin/pointteihin.

  1. Milloin hävität kiltikseltä sen korotetun sängyn telkkarin luota? Tiedätkö, että miksi se on pakko hävittää ASAP?

  2. Kiltisvastaava huolehtii seuraavan kesän aikana kiltiksen keittiön remontista. Onko sinulla näkemyksiä, että miten kiltiksen keittiötä voitaisiin parantaa?

  3. Miten suhtaudut killan järjestämiin hengailu/leffailtoihin kiltiksellä? Mikäli lähtisit kehittämään kiltiskulttuuria tähän suuntaan, niin miltä ihanteellinen leffailta näyttäisi? Minkälaiset olisi tarjoilut?

  4. Onko kiltiksellä sinun vuotesi aikana kahvia aina saatavilla? Kävin tänään kiltiksellä ja huomasin että kahvi on loppu, joka tuotti kuvittelematonta mielipahaa :C

  5. Kemman kiltiksellä on tetris, Fyssalla nuolipeli (tower fall?) ja TiKin kiltiksellä smash bros. Smasshiä on nähty kuitenkin harmittavan vähän lähiaikoina. Miten elävöität tämän kiltiskulttuurisen aspektin?

Terveisin
Aaron

Moi Zen!

Siistiä että haet tähän hommaan! Nuorempana kilta-aktiivina sinulla on varmasti potentiaalia elävöittää kiltahuonekulttuuria, joka on viime vuosina jäänyt vähän taka-alalle niin koronan kuin muutaman epäaktiivisen toimikunnankin jäljiltä.

Pari elintärkeää kysymystä:

  1. Esim. FK:n ja SIKin kiltikseltä löytyy välipalabaari, josta löytyy esim. limua, karkkia ja mikropitsaa. Tämä helpottaa olennaisesti myös kiltikselle parkkeeraamista lähes koko päiväksi. Voisiko tällaista ylläpitää myös Tietokillan kiltahuoneella? (Killan paku kröh varmasti helpottaa varaston ylläpitämistä.)

  2. Onko kiltahuoneen tai lähialueen opiskelumahdollisuuksissa parannettavaa?

  3. Tänä vuonna oli jo tarkoitus toteuttaa erilaisia tapahtumakonsepteja kiltahuoneeseen liittyen. Mitä jo keksittyjä tai uusia tapahtumia haluaisit järjestää kiltahuoneella?

  4. Korjataanko videotykin kaiutinten johto?

  5. Korjataanko kaikki Muu :cow2: mikä on kiltiksellä rikki?

  6. Millaisia matkamuistoja kiltahuoneella pitää mielestäsi olla? Millaisia ei?

  7. Kun Suurkiltis™ toteutuu, mihin suuntaan kiltahuone laajenee? Toteutuuko
    alkuperäinen suunnitelma vuodelta 2019 (punaisella merkitty poistettavat seinät)?

  8. Pitäisikö kiltahuoneelle hankkia pöytäfutis?

Onnea hakuun!


Petrus
Säätäjä '18–'23

Moi Aaron!

Sänky luo kyllä kieltämättä paloturvallisuusriskin kun sprinklerit eivät pääse käsiksi kaikkiin sähkölaitteisiin jotka voivat sängyn alla räjähtää! Yritän hävittää sängyn heti kun keksin miten se pitäisi tehdä.

Itse en ole vielä miettinyt niin pitkälle. En juo kiltiksellä koskaan kahvia joten keittiössä tulee itse harvoin käytyä, mutta otan hyvin mielin vastaan parannusehdotuksia! Keittiöremontissa, kuin kaikissa muissakin sisustus-ongelmissa, voin joskus jopa konsultoida omistamaani “Kodin feng shui” kirjaa (hätätapauksissa).

Kannatan kaikenlaisia hengailu- ja leffailtoja kiltiksellä! Olen itsekin ollut useampaan kertaan tämänlaisissa tapahtumissa ja haluan tulevaisuudessakin osallistua. Minulle ihanteellinen leffailta on sellainen, jossa on mahdollisimman paljon porukkaa mukana, mutta niin, että leffan katsomisesta silti tulee mitään. Tarjoilun puolesta mielestäni ideaaliset snäksit ovat sipsit dipin kera :DD

Ikävä kuulla tästä surullisesta tapahtumasta :frowning:
Kuten aijemmin mainitsin, en oikein juo kahvia kiltiksellä, joten en ole itse kiinnittänyt huomiota kahvin saatavuuteen. Olisi toki hyvä pitää huolta, että kahvia löytyisi aina kun sitä tarvitaan.

Kieltämättä Smashiä pitäisi pelata enemmän! Itsehän rakastan smashiä ja tulen pelaamaan sitä myös enemmän kiltiksellä tulevaisuudessa. Yrittäisin toki myös kehottaa muita liittymään mukaan. On helpompaa hypätä peliin mukaan jos taitotaso on about sama, joten olisi myös kiva saada uusia Smash pelaajia innostumaan pelistä!

Terveisin
Zen

Moi Petrus!

En ole täysin varma miten sellainen on toteutettu muilla killoilla, mutta ei se varmaankaan kovin vaikeaa olisi! Varaston ylläpitäminen kieltämättä helpottuu merkittävästi kun killan paku saadaan käyttöön :slight_smile: Yrittäisin varmaankin tutkia, miten väliparabaari on toteutettu muilla killoilla ja ottaa inspiraatiota siitä.

Itse näen, että kiltahuonetta voitaisiin käyttää aktiivisemmin yhteiseen opiskeluun. Itselleni ei tosin tule ainakaan nopeasti mieleen tasan miten kiltahuonetta voisi tilana muuttaa spesifisti niin, että sieltä löytyisi aktiivisemmin ihmisiä opiskelemassa porukassa. En ole edes varma onko syypää mitkään tilan ominaisuudet, vai jokin muu asia. Juuri näistä syistä olisi tärkeää kerätä palautetta.

Kiltiksellä järjestetyt leffaillat ja ompeluillat joissa olen ollut mukana, ovat olleet todella kivoja ja olisi kiva nähdä niitä lisää. Sen lisäksi voisi esimerkiksi pitää jonkinlaisia Smash (tai muita) pelituokioita ja erityisesti lautapeli-iltoja. Kiltiksessä on tilana paljon potentiaalia hengailutapahtumien järjestämiseen.

vois

En välttämättä ole tietoinen kaikesta, mikä on kiltiksellä rikki. Mutta yrittäisin ainakin parhaani kartoittaa mitä kaikkea olisi mahdollista korjata (ja yrittäisin sitä myötä myös korjata niitä asioita). Tässä taas toinen syy miksi olisi hyvä kerätä palautetta.

Mielestäni niin kauan, kuin matkamuistoille ja artefakteille löytyy minkäänlainen merkitys (ja tilaa), niitä olisi hyvä pitää eikä heittää pois. Tämä toki riippuu matkamuistosta. Jos matkamuisto on jollekin haitallinen millään tavalla tai jos se on aidosti kaikkien mielestä “turhaa krääsää,” niin sitten sen voi heittää jonnekin muualle. Mutta jos matkamuiston kiltiksellä olo “ei oo keltää pois,” niin minun puolestani se voi olla siellä.

Omistamani “Kodin feng shui” -kirja oikeastaan käsittelee tätä ongelmaa. Feng shuin tapaan: “Jos haluat luoda itsellesi uuden tulevaisuuden, sinun täytyy ensin raivata pois kaikki vanhat turhat tavarat.” En uskonut että päivä koittaisi kun sanoisin näin, mutta minun on oikeastaan oltava eri mieltä “Kodin feng shui” kirjan kanssa tässä. Mielestäni “turha tavara” on liian herkästi määritelty tässä. Kirjassa ohjeistetaan kysymään “Mitkä näistä tavaroista ovat turhia?”, mutta se on mielestäni aivan väärä kysymys. Jos kiltahuoneelta heittää pois tavaraa, sen tilalle tulee aina uutta tavaraa. Kysymyksen pitäisi olla “Onko uusi tavara oikeasti keskimäärin arvokkaampaa minulle kun tämä kaunis artefakti vuodelta nakki ja muussi?” Tämän lisäksi kirjassa ei oteta huomioon sitä, että lisää tilaa löytyy aina, jos sitä vaan uskaltaa etsiä.

Katsellessani Suurkiltiksen™ suunnitelmia huomaan selkeän seuraavan askeleen. Suurkiltilselle™ varataan selkeästi paljon tilaa 2-ulotteisesta top-down kartasta, jossa kuvataan T-Talon ensimmäistä kerrosta, mutta pitää ottaa huomioon T-Talon muutkin kerrokset. Thinking with the third dimension.

Pitkän harkinnan jälkeen olen tullut tulokseen. Ei.

Terveisin
Zen

1 Like

Moikka Zen! Siistiä, että kiltahuoneen järkkäyshommat kiinnostaa! Mulla ois sulle yksi polttava kysymys:

  • Huomasin tänään, että kiltahuoneen tiskikone oli lähes toivottamassa kunnossa. Kone oli ladattu niin täyteen, että koreja ei edes pystynyt avaamaan. Tämän lisäksi astiat olivat vielä likaisia, vaikka pesua oli selkeästi yritetty, sillä tiskikonetabletti oli koneessa valmiina. Mukejakaan ei ollut puhtaana enää ainuttakaan kappaletta. Miten aikoisit ratkaista samanlaiset ongelmat tulevaisuudessa? Olisitko valmis esimerkiksi jakamaan toimikunnan sisällä tiskinpesuvuoroja, jotta kahvikuppeja olisi aina puhtaana? Miten ylipäätään huolehtisit siitä, että kiltahuone pysyy jokapäiväisen käytön jälkeen siistinä?
1 Like

Hei Noora! Kiitos kysymyksestäsi!

Näen tämän ongelman korjaamiseen monta mahdollisuutta! Ongelma voi johtua esimerkiksi siitä, että astioita käyttävät eivät osaa käyttää tiskikonetta. Tätä varten voisi esimerkiksi teipata keittiöön laminoidut ohjeet tiskikoneen käynnistämiseen, ja muistutus laittaa kone pyörimään mikäli tiskikone on tarpeeksi täynnä. Ehdottamasi tiskinpesuvuoro -ratkaisu voisi olla myös varsin toimiva, eikä sen toteuttaminen olisi välttämättä kovin vaikeaa.

Yleisen siisteyden puolesta voisi määritellä ensin, että mitkä ovat ne asiat jotka eivät pysy kiltiksellä siistinä esim. 1 viikon jälkeen. Kun ne on tiedossa, voidaan kannustaa ihmisiä huolehtimaan ensisijaisesti niiden asioiden siisteydesä aina kiltahuoneen käytön jälkeen.

Terveisin
Zen